Kaasujalka Ralli Aura 27.5.2017

Pasi Laaksomaa urakoi flunssan kourissa Rally Trophy -sarjan kesäkauden avauskilpailussa Aurassa. Lauantaina 27. toukokuuta ajettu kilpailu päättyi kuitenkin iloisissa merkeissä luokan 8 toiseen sijaan.
– Tässä on nyt viikon ollut flunssa päällä, joten hieman vaikea oli hakea latausta tähän ralliin ja valmistelutkin jäivät vähän heikolle. Jo pelkästään se, että öisin ei ole saanut nukuttua, on verottanut oman terävyytensä voimista, Pasi paljasti.

Kilpailun alku oli Laaksomaan autokunnalle jokseenkin töksähtelevää ja meni ajorytmiä hakiessa.
– Ensimmäisellä erikoiskokeella oli askelmerkit vielä hukassa ja jäätiin pohja-ajasta tasan 16 sekuntia, Pasi jatkoi.

Pasin ja kartanlukijana toimineen Ville Kantoluodon vauhti kuitenkin parani loppua kohden.
– Saimme siinä sitten juonesta sen verran kiinni, että ajoimme parit pohja-ajatkin. Eroa oli maalissa voittajaan Mikke Yrjölään tällä kertaa reilut parikymmentä sekuntia. Tyytyväinen täytyy kuitenkin olla, että saatiin sarjapisteitä jälleen iso kasa tuliaisiksi, Laaksomaa iloitsi.

Epävirallisia tuloksia, Luokka 8, Kaasujalka Ralli, Aura 27.5.2017
1. Mikke Yrjölä 40.38,1
2. Pasi Laaksomaa + 20,1
3. Jani Laaksonen + 1.00,9

Rally Trophy -sarja jatkuu kauden neljännellä osakilpailulla 19.8. Koillis-Savo Rallilla Kaavissa.

Kaasujalka Ralli Aura 27.5.2017