Rantaralli 10.10.2015

Rantaralli oli viimeinen Trophy-sarjan osakilpailu johon lähdimme mukaan. Samalla pääsimme testaamaan uusittua autoa. Poloon laitettiin kaikki sähköt uusiksi . Lisäksi uusittiin moottori ja moottorin ohjausjärjestelmä. Säädöissä saimme apua lohjalaiselta Wolkkari spesialistilta Kamiteciltä, joka olikin loihtinut lisää voimaa ja ajettavuutta – siitä suuret kiitokset.

Itse kilpailu ajettiin aika koleassa syksyisessä säässä Mynämäen ja Vehmaan ympäristössä. Katsojia reitillä oli yllättävän paljon, mikä oli tietysti omiaan lisäämään ajo fiilistä. Meillä ajo meni hienosti muuten, mutta pikkusen ongelmaa tuli, kun pakosarjasta irtosi sellainen tulppa jota säädöissä käytetään. Se sekoitti moottorin käyntiä ja näin moottori alakierroksilla muistutti enemmän puimakonetta kuin ralliautoa. No tauolla tuo saatiin kyllä korjattua. Kärkikaksikon vauhtiin ei tällä kertaa päästy ja kolmaskin sija meni ehkä tuohon käyntihäiriöön, mutta olimme kuitenkin neljäs luokassa ja auto ehjänä. Arvokkaita testikilometrejäkin tuli runsaasti.

Seuraavat kilpailut onkin sitten talviolosuhteissa jonne taas lähdemme täysillä mukaan.

Rantaralli 10.10.2015