SRV ralli Mäntsälä 8.1.2011

Terveiset talven ensimmäisestä rallikoitoksestamme.

Kilpailu oli osaltamme hyvinkin tapahtumarikas, heti ensimmäisen erikoiskokeen puolessavälissä rupesi aika rytinää kuulumaan, aina vaihtaessani vaihdetta. Joka kieli, että nyt ei ihan kaikki ole kunnossa. Ajoimme ennen huoltoa myös kakkos erikoiskokeen ja siellä jo alkoi vaihtaminen olemaan epätarkkaa ei meinannut vaihteet oikein löytyä, huollossa vika löytyikin. Sieltä oli vaihdelaatikon pitkittäistukiraudan kiinnike pettänyt ja jatkaminen ,ilman kuntoon laittoa, olisi jäänyt siihen.

Onneksi saimme toisesta huollosta hitsauskoneen ja sitten toisesta huollosta vielä virtaakin ja lisäksi meidän huollon lisäksi tuli toimenpiteessä auttamaan useamman huollon porukka. Auton alla ja vieressä oli välillä porukkaa niin, ettei meinannu sekaan sopia. Ja juuri ennen huoltoajan loppumista he saivat vian korjattua ja pääsimme seuraaville erikoiskokeille. Erikoiskokeella neljä se repesi uudestaan ja vielä pahemmin. Ajoimme pätkän maaliin, välttäen vaihtamista, sillä kaikki vaihteet ei edes mennyt päälle. Soitin huoltoon ja ilmoitin, että tilanne olis taas päällä, joten osasivat varautua uusintaan. Nyt oli onneksi hieman enemmän aikaa toimenpiteelle, joten saivat tuon palkin paremmin kiinni, suuret kiitokset oman huollon lisäksi kuuluu oman huoltomme lisäksi Jaakkolan Mikolle ja muiden huoltojen apujoukoille, ilman heitä olisimme kahdesti samassa rallissa siirtyneet ”laulukuoroon”.

Se että tässä rallissa oli tapahtumaa niin, tuon kaiken lisäksi minä jätin lisävalot kotitalliin, kun ajattelin että ralli loppuu hyvissä ajoin. Mutta jäi tuo kelloaika loppuajasta tarkistamatta, joten viimeiselle pätkälle starttasimme sitten ilman lisävaloja pimeeseen. Ja lisäksi auton omista valoista toinen pitkävalo oli pimeenä, joten meni hieman arpomiseksi koko ajaminen. Varsinkin peltoaukeilla ei meinannut nähdä mistä se tie milloinkin menee, ja tuohon kun lisää viellä sen, että ajoimme vikapätkällä komeesti ulos nousten kyllä samalla vauhdilla tielle ja sen että meinas bensakin loppua, niin tapahtumaa kyllä riitti yhteen kisaan.

Lopputuloksena olimme kuitenkin toinen luokassamme jääden voittajalle vain 7 sekunttia, niin tuota suoritusta pidän jo voittona, nyt autoa tarkistellaan ennen 22.1 ajettavaa kotikisaa joka on Salpausselkäralli Lahdessa.